Anna anteeksi,
etten jaksa pitää yhteyttä,
kysellä kuulumisiasi,
antaa itsestäni palasen.

Vaikka välitän sinusta edelleen,
minäkin olen väsynyt.
Elämä on opettanut
minua pidättäytymään.

Puhelut, joita aloitin,
sähköpostit, jotka kirjoitin,
kutsut, joita muille jaoin.
Miksi en saanut vastakaikua niihin?

Minulta puuttuu kumppani,
enkä tykkää tyrkyttää itseäni muille,
miksi tulen luoksesi,
koska tahdon olla kanssasi.

Mutta jos sinä et koskaan
koputa ovelleni,
mistä tiedän,
että tunne on molemminpuolinen?

Kun halaan,
miksi vastaat siihen laimeasti?
Jos hymyilen,
etkö voisi hymyillä takaisin?

Minä en tahdo paljon,
vain aamiaisseuraa
ja jonkun
jonka kanssa jakaa elämä.

Mutta miten tämä on mahdollista,
kun et näe syytä
pitää huolta kodistasi,
tai edes itsestäsi?

Miten voimme koskaan löytää yhteinen sävel,
jos kaikki on sinulle samantekevää?
Miten meistä koskaan voi tulla
todellisia ystäviä näin?

Olen tehnyt valintani.
En voi kai muutakaan tehda
kuin pitaa toisen kadesta kiinni
ja seurata sinun askeliasi.

Emme rakentaneet muureja sen vuoksi,
että vihasimme muukalaisia.

Halusimme vain suojan
kivulta ja tuskalta sekä identiteettimme menetykseltä.

Me olemme täällä,
minä ja sinä.
Me olemme ystäviä
tänään ja eilen.

Me puhumme
ja puhumme.
Ja minä
vähitellen katoan.

Me olemme ystäviä,
olemmehan ystäviä?
Mikä minua sitten vaivaa,
etten uskalla sinulle avautua?

Se, mitä tahdon nyt tehdä,
on itkeä, itkeä ja itkeä.
Minä olen kuitenkin oppinut,
vain hymyilemään sinun edessäsi.

Tahdon olkapään, käden,
josta pitää kiinni
ja joka pitää kii takaisin.

En tahdo, että olet kanssani sen vuoksi,
koska olen päässyt monen asian yli.
Minullakin on ongelmia,
tarvitsen jonkun itkemään niitä puolestani.

Me olemme ystäviä,
sinä ja minä.
Autathan siis minua,
avautumaan sinulle?

Tee siitä helppoa,
vaikka se onkin hankalaa.
Ravista minut, kerro kehoni kipujen avulla,
että olen tärkeä ja samalla planeetalla kanssasi.
 

Kosketuksesi muistuttaa minua
että olen elossa.
Hymysi ja naurusi tuovat muistoissani heijastuksen
oman viattomuudeni ajasta.
Sinä olet arvokas,
et sen vuoksi, mitä muut ajattelevat,
vaan sen vuoksi,
koska sinä vain olet.

Olet ihana, raikas tuulahdus arkeeni.
Kun kasvat, toivon sinun muistavan tämän.
Että olit ja tulet aina olemaan
tärkeä minulle.