Vaikka välitän sinusta edelleen,
minäkin olen väsynyt.
Elämä on opettanut
minua pidättäytymään.

Puhelut, joita aloitin,
sähköpostit, jotka kirjoitin,
kutsut, joita muille jaoin.
Miksi en saanut vastakaikua niihin?

Minulta puuttuu kumppani,
enkä tykkää tyrkyttää itseäni muille,
miksi tulen luoksesi,
koska tahdon olla kanssasi.

Mutta jos sinä et koskaan
koputa ovelleni,
mistä tiedän,
että tunne on molemminpuolinen?

Kun halaan,
miksi vastaat siihen laimeasti?
Jos hymyilen,
etkö voisi hymyillä takaisin?

Minä en tahdo paljon,
vain aamiaisseuraa
ja jonkun
jonka kanssa jakaa elämä.

Mutta miten tämä on mahdollista,
kun et näe syytä
pitää huolta kodistasi,
tai edes itsestäsi?

Miten voimme koskaan löytää yhteinen sävel,
jos kaikki on sinulle samantekevää?
Miten meistä koskaan voi tulla
todellisia ystäviä näin?

Halusimme vain suojan
kivulta ja tuskalta sekä identiteettimme menetykseltä.

Me puhumme
ja puhumme.
Ja minä
vähitellen katoan.

Me olemme ystäviä,
olemmehan ystäviä?
Mikä minua sitten vaivaa,
etten uskalla sinulle avautua?

Se, mitä tahdon nyt tehdä,
on itkeä, itkeä ja itkeä.
Minä olen kuitenkin oppinut,
vain hymyilemään sinun edessäsi.

Tahdon olkapään, käden,
josta pitää kiinni
ja joka pitää kii takaisin.

En tahdo, että olet kanssani sen vuoksi,
koska olen päässyt monen asian yli.
Minullakin on ongelmia,
tarvitsen jonkun itkemään niitä puolestani.

Me olemme ystäviä,
sinä ja minä.
Autathan siis minua,
avautumaan sinulle?

Tee siitä helppoa,
vaikka se onkin hankalaa.
Ravista minut, kerro kehoni kipujen avulla,
että olen tärkeä ja samalla planeetalla kanssasi.
 

Olet ihana, raikas tuulahdus arkeeni.
Kun kasvat, toivon sinun muistavan tämän.
Että olit ja tulet aina olemaan
tärkeä minulle. 

Suutuin, kun kukaan ei tullut,
vaikka niin minulle uskoteltiin.
Uskomatonta. Olla tällainen,
pystyä pettymään, koska omaa arvoa on loukattu.
Pystyä pettymään, koska pitää itseään niin arvokkaana.

Ennen en osannut,
en pystynyt.
Paransitko minut,
sillä tänään tiesin,
minullakin on oikeus olla vihainen.

Omakuvani oli pitkään epämääräinen,
ruma ja luotaantyöntävä.
En ollut kai muistanut huolehtia
peilini kunnosta.

Vaan sinä, ystäväni, kiillotit sen
ja näen nyt itseni kirkkaasti.
En ole arvoton,
vaan hieno kauneusvirheineni.

Jos ajatellaankin näin, että sähköenergia kulkeutuu aallon mukana,
miksi meillä on ampeerimittarit?

Olen hukassa. Mitä Blochin oskillaatio merkitsee? 
MITÄ SE MERKITSEE?????

En tahdo alkaa kaavoja ladellakaan,
ymmärtämättä fysiikkaa,
sillä olisi väärin huijata toisia uskomaan,
että ymmärrän jotain vain siksi
että osaan numeroita pyörittää. 

Sillä minulle on suotu lahja
hengittää ja olla.
Se on tarpeeksi sille,
etten voi koskaan olla kylliksi kiitollinen. 

Niin paljon kuin olet mielessäni
se ei tavoita sinua
ovat ajatukseni turhia.

En tahdo näin jatkuvan
se ei vie meitä eteenpäin
ja jättää vain minut loukkuun.

Ehkä kaikista raskainta on kuitenkin se
että täytyy häivyttää tämä tunne,
jota joskus nimitin rakkaudeksi.

Sillä rakkaus menettää merkityksensä
kun siitä tulee taakka
niin kantajalleen kuin kohteelleen.

Hiljaa vain toivon täältä kaukaa
ole onnellinen
ja löydä rauha sielussasi.